Onko tuoreen pullan ja kahvin tuoksua voittanutta? No ei meidänkään mielestä!

Onneksi meillä onkin ihan paras kahvio myymälämme yhteydessä. Shoppailukierroksen lomassa onkin melkoisen rentouttavaa istua välillä tankkaamaan kuppi kahvia ja kylkeen vaikkapa lämmin voisilmäpulla. Tai tule muuten vain kokeilemaan herkullisia uutuuksiamme jotka ovat rantautuneet kahvioon vasta muutama päivä sitten. Vaihtuvat tuotteemme pitävät ilmeen aina raikkaana. Ja hei, mikä parasta! Tuotteemme ovat pääasiassa kotitekoisia.

Viime päivien uutuutemme ovat olleet täytetyt ruisleivät sekä bagelit ja aamulla myymälän autessa, omassa keittiössämme tehdyt mustikkamuffinsit sekä tuplasuklaakeksit. Ruisleivissä täytteinä ovat meetvursti ja juusto sekä kasviksista tomaatti, paprika, kurkku ja salaatti. Bageleissa meetvurstin tilalla on kalkkunaleike. Toki meiltä on myös mahdollisuus saada pelkällä juustolla ja kasviksilla jos haluaa lihattoman vaihtoehdon.

Mustikkamuffinseissa puolestaan on käytetty ihan tavallisia leivonta-aineksia sekä pakastemustikkaa. Tuplasuklaakeksien teossa puolestaan on hyödynnetty nimensä mukaisesti sekä tummaa suklaata että valkosuklaata. Itse keksien tekoon on käytetty muun muassa kaakaojauhetta, soodaa ja fariinisokeria. Itse tehdessä parasta on myymälään hiljalleen leijaileva tuoreiden leivonnaisten tuoksu.

Kahvilaan mahdollisesti tulevista tuotteista ei ole vielä sen enempää tietoa. Tai oikeastaan siitäkään että onko tällä hetkellä myynnissä olevia tuotteita tarkoitus vakinaistaa myyntiin vai pidetäänkö niitä vain satunnaisina vaihtoehtoina. Pohdittu on myös sitä vaihtoehtoa että pitäisikö myyntiin ostaa myös suklaapatukoita ja esim coca-cola tölkkejä. Paljon toki määrää se miten ihmiset omaksuvat kahvilan tuotteet ja paljonko tälläkin hetkellä vallitsevassa tilanteessa viitsitään jäädä istumaan kahville.

 

Kahvilamme sijainti liikkeessä on ihanteellinen ja sitä monet ovatkin kovasti kehuneet. Eikä suotta sillä avutuuhan suurista ikkunoistamme kaunis näkymä kaupungin kaduille. Kodinomainen ja viihtyisä tunnelma välittyy varmasti jo ulkoa katsoessa. Ja koristeellisen, ehkä jopa hieman juhlallisen tunnelman saa aikaan ikkunoilla olevat vitriinit, joissa on esillä kaikenlaista arvotavaraa.

Tällä hetkellä tosiaan kahvilan suosituinta antia ovat pakasteiset Fazerin voisilmäpullat jotka ovat meidän henkilökunnankin mielestä melko maistuvia. Myös croissanteja on mennyt ihan mukavasti aina silloin kun niitä saatavilla on ollut. Ja menipä tänään myös ensimmäinen mustikkamuffinsikin. Kehujen saattelemana!

Tästä onkin mitä mainioin jatkaa! Tulkaahan maistelemaan kahvilan herkkuja, nauttimaan kauniista maisemista ja tekemään hyviä ostoksia!